Aihearkisto: elämä

Kaamosvalosarja

Vuoden pimein ajanjakso on käsillä. Meidän taloudessamme sen lähestymisen huomaa siitä, että parisuhteessamme
alamme keskustella valaistuksesta, minä ja mies.

Joka vuosi halu paeta pimeyttä tuntuu tulevan minulle hiukan aikaisemmin kuin edellisvuonna. Kun hämärän varjo alkaa lokakuun lopussa venyä iltapäivän tuntien ylle, on keksittävä jotakin. On kehitettävä tunnelmaa – on loihdittava valaistus.

Kitkutan eteenpäin pari viikkoa lisäämällä valaisimien määrää kotimme sisätiloissa.

Olohuoneen nurkkaan ilmestyy pöytälamppu, jonka valossa voi pitkittää nautinnollisesti kirjan lukemista. Keittiön tasolle olen löytänyt kirpputorilta viisikymmentä senttiä maksavan, seinän harmaaseen sävyyn sulautuvan pikkuruisen valaisimen. Sen ansiosta voin piipahtaa jääkaapilla iltamyöhään ilman, että minun tarvitsee sytyttää kaiken paljastavaa loisteputkivaloa.

Halima Huotarinen etsi hengellistä yhteisöään vuosia – sitten hänestä tuli muslimi

Halima Huotarinen etsi hengellistä yhteisöään lestadiolaisuudesta, helluntailaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Sitten hänestä tuli muslimi.

Huotarinen on ollut kiinnostunut hengellisyydestä läpi elämänsä. Kaksi kuukautta syntymänsä jälkeen, hänet kastettiin evakelisluterilaiseksi, kuten suurin osa suomalaisista. Lapsena hänen haaveammattinsa oli pappi. Kaksikymmentäkuusi vuotiaana hän kääntyi muslimiksi.

Käytät päivittäin hijabia eli päähuivia ja abayaa eli pitkää tunikaa. Kukaan ei voi erehtyä siitä, että olet muslimi. Miten ihmiset suhtautuvat sinuun kadulla?

Yleensä ihan hyvin. Toisinaan joku saattaa mulkoilla ja kiroilla perääni. Minulta ei ole koskaan yritetty repiä huivia pois päästä, mutta tiedän, että ystävilleni on käynyt niin. Olen työskennellyt kotihoidossa vanhusten parissa, eikä sielläkään huivi ole haitannut muita kuin erästä kollegaani. Häntäkin vain siihen asti, että tutustuimme paremmin.

Ensikosketus psykofyysiseen fysioterapiaan – Yksi tunti, kolme oivallusta

Keho muistaa ja varastoi kokemuksia. Pelko, ahdistus ja häpeä sekä traumakokemukset ilmenevät meissä eri tavoin. Moni kärsii päänsärystä, vatsavaivoista tai unihäiriöistä. Myös erilaiset hengityksen häiriöt, kuten hyperventilaatio, ovat yleisiä. Kiireinen elämänrytmi johtaa omien voimavarojen ylittämiseen ja kehon jännittymiseen.

Psykofyysinen fysioterapia lähestyy ihmistä kokonaisuutena
Länsimaiseen fysioterapiaan perustuva psykofyysinen fysioterapia on fysioterapian erikoisala, joka lähestyy ihmistä kokonaisuutena. Se korostaa kehon ja mielen yhteistyötä ja niiden vaikutusta ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn.

Sain mahdollisuuden tutustua psykofyysiseen fysioterapiaan käytännössä fysioterapeutti Netta Viitalan johdolla. Psykofyysinen fysioterapiayhdistys, PSYFY, suosittelee psykofyysistä fysioterapiahoitoa muun muassa jännityksiin ja kiputiloihin. Toivon, että saisin apua kiputiloihini niskassa ja hartioissa.

Vilkaisu sivupeiliin: sanomisen voima on myrkkyä häpeälle

Minna kirjoitti viime torstaina viisaasti kaikesta siitä häpeästä, joka ei hänelle kuulu. Eikä se kuulu minullekaan. Eikä sinulle.

Pelkään aivan järjettömästi itsestäni puhumista. Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut. Olen oppinut sanomaan häpeälle haista paska. Siksi jaan poikkeuksellisesti henkilökohtaisen kirjoituksen.

Minuun häpeä on juurtunut monessa elämän käänteessä: koulukiusaamisen ja aiemman huonon parisuhteen myötä.

Häpeä saa ihmisen käpertymään sisäänpäin. Se tarttuu takin helmaan kuin takiainen. Pistelee ja estää menemästä sinne missä tapahtuu. Jokuhan voi vaikka nähdä, että takin helmassani roikkuu takiaisia.

Kaikki se häpeä, joka ei minulle kuulu

Häpeä on vahvasti sidoksissa katseeseen, siihen miten muut meidät näkevät ja millaiseksi koemme itsemme. Häpeän juuret ovat syvällä varhaislapsuudessa tai jopa edellisten sukupolvien traumoissa. Halu mennä häpeää kohti on ensimmäinen askel häpeästä vapautumiseen.

”Äiti äiti, koske mua, kato mua, koske mua, ota syliin, silitä kun meet ohi, mä tarviin sua, mä tarviin sun kädet”

Ensimmäiset häpeän kokemukset syntyvät vuorovaikutustilanteissa, joissa vauva etsii äidin hyväksyvää katsetta. Jos äiti ei vastaa vauvan lähestymisyritykseen, vauva lamaantuu ja kääntää katseensa pois. Häpeä on siis reaktio hyväksyvän vuorovaikutuksen puutteeseen. Vuorovaikutuksen epäonnistuminen luo tunteen, että en ole hyväksytty enkä pohjimmiltani kelpaa tällaisena kuin olen.

Reippaan masentuneen tragedia on se, että paha olo kätkeytyy touhukkaan kuoren taakse

Psykologia ei tunne korkean toimintakyvyn masennusta omana käsitteenään. Ilmiö on silti todellinen.

Masentunut makaa sängyssä. Masentunut ei halua lähteä ulos tai nähdä ihmisiä. Kuulostaako tutulta? Monen masentuneen kohdalla tämä pitääkin paikkaansa. Käsitys ei vain tunnu tavoittavan koko kuvaa.

Henkilö voi olla ulospäin reipas ja tehokas, elämässä hyvin kiinni. Toimintakyky pysyy yllä, kun masennuksesta kärsivä pitää itsensä kiireisenä. Silti hänen sisäinen maailmansa voi olla rikki.

Olen viime aikoina jutellut ystävien kanssa masennuksesta. Törmään toistuvasti siihen, että ihmiset ympärilläni tunnistavat mistä puhun. Olo on rehellisesti sanottuna paska, mutta henkilö pinnistelee silti töiden tai opintojen kanssa.

Ainoa keskustelu, johon Facebookin Miestenhuoneella ei puututa, on naisiin kohdistuva vihamielinen puhe

Kielitoimiston sanakirjan mukaan miestenhuone tarkoittaa miesten wc:tä. Lähes 46 tuhannelle mieheksi sukupuolensa tunnustavalle miestenhuone tarkoittaa paljon enemmän.

Reilun vuoden ajan Facebookissa on toiminut ”ainoastaan miehille ja pojille suunnattu” suljettu ryhmä nimeltään Miestenhuone. Ryhmän ideana on tarjota vertaistukea ja toimia alustana stressin purkamiselle. Purkaukset kohdistuvat usein naisiin.

Miten mies määritellään?  Mikä tekee miehestä miehen?
”Perinteiseen käsitykseen miehestä liittyy vahvasti henkinen ja fyysinen vahvuus. Miehen odotetaan ottavan asiat haltuun, mies ei itke, ei pelkää ja jaksaa aina suorittaa. Miehen tulisi olla taloudellisesti itsenäinen ja elättää perhe”, kuvailee Turun yliopiston dosentti ja väkivaltatutkija Satu Lidman.

Supermuikkeli: Muusikko Ilona Korhonen ’Teen kritiikittömästi kaikkea, mikä on kivaa ja kiinnostavaa’

Supermuikkelit-juttusarjassa esitellään henkilöitä, jotka innostavat, kiinnostavat ja herättelevät.

Muikkeleiden Terhi tapasi
kansainvälisenä naistenpäivänä

runolaulaja ja kansanmuusikko Ilona Korhosen.
Musiikin monitaituri syttyy keikkailusta
ja ihailee Larin Paraskea.

 

Tänä aamuna
Heräsin kotonani Pukkilassa makuuhuoneen hämärään. Asun mieheni, kahden tyttäremme ja Jippo-koiran kanssa kirkonkylässä vuonna 1959 rakennetussa kolmikerroksisessa talossa. Täällä on aikanaan pidetty pitopalvelua ja leipomoa.

Remontoimme vastikään alimman kerroksen perheellemme ikiomaksi bistroksi, jonka sydän on iso leivinuuni. Bistro on mielipaikkamme talossa. Sinne eivät ulotu arjen kiireet tai sotkut.

Hiv-tartunta ei ole este seurustelulle

 

Milla, 30, käy kaksi kertaa vuodessa Auroran sairaalan infektiopoliklinikalla. Hänellä on hiv. Muuten sairaus ei hänen elämäänsä vaikuta.

Milla oli saanut tietää olevansa hiv-positiivinen puoli vuotta ennen kuin alkoi tapailla nykyistä puolisoaan. Tartunnasta kertominen pelotti, ja hän ajatteli ensin jänistää koko suhteesta.

Lopulta Milla kertoi asiasta sähköpostilla. Puolentoista tunnin kuluttua puhelin soi, ja asiaa sulatellut kumppaniehdokas halusi tavata.

−Menimme yhdessä lenkille ja puhuimme sairaudestani. Asia ei ole sen koommin vaivannut suhdettamme.

Pari on seurustellut kohta viisi vuotta.

Tartunnastaan huolimatta Milla ei koskaan pelännyt jäävänsä yksin.

Ystävyyden anatomia

A n a t o m i a
(muinaiskreikan sanasta ἀνατομή,
anatomía ’leikkaus’)
tarkoittaa elävien organismien muotoa
ja rakennetta 
sekä kehon osien suhdetta toisiinsa.

‘Kukaan ihminen ei ole saari’, totesi englantilainen kirjailija John Donne 1700-luvulla. Ystävyydelle on mahdotonta suorittaa täy-dellistä analyysia, mutta John Donne pääsi määritelmässään mielestäni lähelle ydintä. Samalla hän tiesi jo kauan sitten sen, mitä nykytutkimustulokset kertovat; yksinäisyys sairastuttaa.