Aihearkisto: kulttuuri

Oma rakas supernapa opettaa lapselle myönteistä asennetta omaan kehoon

Iso miettii, onko hänen vatsansa liian suuri. Samaa kysyy moni pienen lapsen vanhempi peilin edessä. Harmillisen usein tätä aikuisen oman kehon reflektointia todistaa oma lapsi, joka oppii, etteivät kaikki kehot ole yhtä toivottuja.

Iso on henkilöhahmo Ninka Reitun kirjassa Oma rakas supernapa. Olemme lukeneet kirjaa nyt pari viikkoa kaksivuotiaan tyttäreni kanssa.

Olen pitkään pohtinut, miten voisin tukea lapseni kehollisen itsetunnon kehitystä. Kirja vastaa osaltaan tähän kysymykseen, ja tuli jäädäkseen perheemme yhteiseen lukemistoon.

Lapsellani on kirjoista vahvoja mielipiteitä, eikä ole ihan sama, mitä kirjaa iltasaduksi luetaan. Yleensä hänelle täytyy esitellä uutta kirjaa muutamankin kerran ennen kuin se alkaa kiinnostaa. Oma rakas supernapa tekee tässä poikkeuksen. Kirjan hassuttelu, omien jäsenien nimeäminen ja ihmettely voittivat kaksivuotiaan sydämen puolelleen välittömästi.

Tunneteatterissa tehdään Peter Pan -näytelmää suurella sydämellä

Helsingin Työväenopiston ja Kehitysvammatuki 57 ry:n yhteistyössä toteuttama Peter Pan -näytelmä on valloittava ja lempeä esitys. Lavalla nähdään jännitystä, keijupölyä ja tanssin ja laulun riemua.

Peter Pan (Juha Salo) ja Kapteeni Koukku (Outi Kero) ottavat mittaa toisistaan Tunneteatterin esityksessä.

 

”Ryhmäläisiltä saa voimaa”

Outi Kero on vertaisryhmän vetäjä ja esittää näytelmässä Kapteeni Koukkua. ”Tämä ryhmä on energisin ryhmä, jota olen vetänyt. Saan ryhmältä voimaa.”

Kero on huomannut, että omat tunteet vaikuttavat ryhmäläisiin ja päinvastoin. “Riippuu päivästä onko vähän masentunut tai sitten vähän hermostunut. Joku on voinut pettää luottamuksen. Tällaisia asioita joudutaan välillä käymään läpi.”

Rakkaustarinasta rakkaussotaan – kirjadialogi

Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ilmestyi 1978. Kirja on puhutellut lukijoita vuosikymmenestä toiseen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Ebba Witt-Brattström omisti teoksensa Vuosisadan rakkaussota Märta Tikkaselle.

Kirjat herättävät kysymyksiä siitä, miksi edes feministin perhe ei ole vapaa sukupuolirooleista, miksi eroa on helvetin katkeraa tehdä ja miten väkivaltaiseen mieheen  saattoi rakastua. Kata-Riina ja Minna keskustelivat siitä, mitä ajatuksia kirjat heissä herättivät.

Minna: Vuosisadan rakkaussota on suhdettaan perkaavan naisen ja miehen dialogi. Rakkautta ei enää ole. On vain viha ja pettymys toiseen. Taistelun lisäksi kirja kertoo ahtaista sukupuolirooleista ja väkivallasta.

 

Mies sanoi:

Jos hylkäät minut

Supermuikkeli: Muusikko Ilona Korhonen ’Teen kritiikittömästi kaikkea, mikä on kivaa ja kiinnostavaa’

Supermuikkelit-juttusarjassa esitellään henkilöitä, jotka innostavat, kiinnostavat ja herättelevät.

Muikkeleiden Terhi tapasi
kansainvälisenä naistenpäivänä

runolaulaja ja kansanmuusikko Ilona Korhosen.
Musiikin monitaituri syttyy keikkailusta
ja ihailee Larin Paraskea.

 

Tänä aamuna
Heräsin kotonani Pukkilassa makuuhuoneen hämärään. Asun mieheni, kahden tyttäremme ja Jippo-koiran kanssa kirkonkylässä vuonna 1959 rakennetussa kolmikerroksisessa talossa. Täällä on aikanaan pidetty pitopalvelua ja leipomoa.

Remontoimme vastikään alimman kerroksen perheellemme ikiomaksi bistroksi, jonka sydän on iso leivinuuni. Bistro on mielipaikkamme talossa. Sinne eivät ulotu arjen kiireet tai sotkut.

Vilkaisu sivupeiliin: Teatteri Jurkan Kikka Fan Club

Miksi meillä on niin valtava tarve määritellä muita ihmisiä? Miksi niin helposti pistämme ihmiset erilaisiin laatikoihin? Miksi meidän on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä moninaisuutta? Miksi emme voi hyväksyä, että samassa ihmisessä on monenlaisia, myös keskenään ristiriitaisia osia?

Kävin keskiviikkona katsomassa Laura Gustafssonin käsikirjoittaman ja Sini Pesosen ohjaaman Kikka Fan Club- esityksen Teatteri Jurkassa. Esitys oli loppuunmyyty.

Ensimmäinen muistoni Kikasta on Mä haluun viihdyttää -video. Se esitettiin jossain musiikkiohjelmassa. Vuosi oli varmaankin 1989. Videolla Kikka oli ruskettunut ja hänellä oli päällään lyhyt pinkki toppi ja minihame. Huulet olivat vaaleanpunaiset.

Vilkaisu sivupeiliin: Pelokaskin nainen voi olla dekkarikirjailija

Muikkelit kävi Vaaralliset naiset -aikuisten satutunnilla Vernissassa, Tikkurilassa. Satutunnilla Pauliina Susi, Tiina Raevaara ja Virpi Hämeen-Anttila lukivat otteita uusimmista dekkareistaan.

Tiina Raevaara on koulutukseltaan perintötieteilijä. Hän yhdistää viimeisimmässä romaanitrilogiassaan tiedettä ja kauhua. Lääketieteessä, kuten kehittyneissä elinsiirroissa, on hänen mukaansa samaa pelottavaa tunnelmaa kuin kauhussakin. Tieteeseen liittyy myös paljon eettisiä kysymyksiä.

Raevaara on kertonut pelkäävänsä ainakin korkeita paikkoja, klovneja sekä isoja nukkeja. ”Pelottavan tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä pelkään oman kirjani kohtausten kirjoittamista”, kertoo Raevaara.

Virpi Hämeen-Anttilan viimeisin Björk-dekkarisarja on perinteinen ja sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Salapoliisin työ on ollut ennen vanhaan aivotyötä. Historiallinen konteksti auttaa välttämään rikostutkinnan nykyaikaisen teknologian kuvausta.