Aihearkisto: yhteiskunta

Mies on valkoinen lihaa syövä hetero

Tämä yksinkertaistettu kuva miehestä on yliedustettuna yhteiskunnassa. Väheneekö henkilön miehuus, vaikka ei laittaisikaan rastia kaikkiin ruutuihin?

Sanayhdistelmällä ”valkoinen lihaa syövä hetero” viitataan näennäisen konservatiivisia arvoja arvostavaan henkilöön, jonka ihonväri, ruokavalio ja seksuaalisuus on mainitun mukainen.

Suomessa perinteinen kuva miehestä liitetään näihin neljään sanaan.

Enemmistö suomalaisista itsensä mieheksi kokevista henkilöistä on iholtaan vaaleita, liha on osa ruokavaliota sekä seksuaalinen kiinnostus kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen.

Kaikilla suomalaisilla miehillä ihonväri, ruokavalio tai seksuaalisuus ei kuitenkaan vastaa yhteiskunnan normia. Suomessa ei tilastoida ihmisiä ihonvärin, ruokavalion tai seksuaalisuuden perusteella, mutta arvioiden mukaan noin kahdeksan prosenttia suomalaisista ei syö lihaa ja väestöstä 5 – 15 prosenttia on homoseksuaaleja.

”Sun ei tarvitse laihduttaa grammaakaan!”

Kehopositiivisuuden ydinajatus on, että kaikki kehot ovat yhtä arvokkaita. Sosiaalinen media on mahdollistanut maailmalla megatrendiksi nousseen kehopositiivisuuden esiinmarssin, mutta Suomessa ilmiö on vielä alkutekijöissään. Tytti Shemeikka on yksi harvoista pelkästään kehopositiivista sisältöä tekevistä vloggaajista.

”Voit elää terveellistä elämää, eikä sun tarvitse laihduttaa saakeli grammaakaan”, täräyttää Tytti Shemeikka. Istumme kahvilassa aamulatella, emmekä syö pullaa. Shemeikka on polkenut tapaamiseemme pyörällä. Murskataan siis heti kättelyssä se yleisin stereotypia lihavasta ihmisestä, siis se, että lihava syö liikaa eikä harrasta liikuntaa.

Shemeikka on kehoaktivisti ja vloggaaja. Hän tuottaa omalle Vatsamielenosoitus YouTube-kanavalleen pelkästään kehopositiivista sisältöä. Shemeikka on videoillaan aito ja rohkea, erityisesti lihavien kehojen puolestapuhuja. Samalla hän on esikuva monelle syömishäiriöiselle ja koulukiusatulle.

Erityisherkkä mies ei viihdy äijäporukoissa

Hannu Sirkkilä kokee usein, ettei häntä noteerata, oteta vakavasti eikä kuunnella. Erityisherkkänä miehenä hän on joutunut raivaamaan asemansa arvostukseen – näkymättömästä tunnustetuksi.

Hannu Sirkkilä, 58, toimi pitkään ammattiyhdistysliikkeessä valtakunnallisissa tehtävissä. Tilaisuuksissa ja kokouksissa muut miehet sivuuttivat hänet ja hänen mielipiteensä. Hän kokee, että ay-maailmassa vaaditaan kovuutta ja itsekkyyttä. Ihanteellinen mieskuva on ulospäinsuuntautunut, itsevarma ja hiukan macho. Ei siis kovin erityisherkkä.

Ajan kuluessa samat miehet, jotka eivät nähneet Sirkkilää, alkoivat arvostaa häntä. Yhteistyö alkoi sujua, ja heistä tuli kavereita.

Tämän tyyppisiä kokemuksia Sirkkilällä on paljon elämänsä varrelta erityisherkkänä miehenä. Pitää raivata asemansa näkymättömästä tunnistetuksi ja tunnustetuksi.

Barbie – ahdas naisen malli vai tyttökulttuurin ylistys?

Tunnustan. Leikin lapsena Barbie-nukeilla. Paljon.

Nykyään Barbie herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Nukkeen tiivistyvät ahtaat kauneusihanteet ja kulutuskulttuuri, mutta myös tyttökulttuurin ihanuus.

Barbien vaatekaappia sopii kadehtia. Lapsi voi vaihtaa nukelleen mekkoja ja korkokenkiä loputtomiin. Jos juhlat kyllästyttävät, Barbie voi huoletta jättää ne väliin. Sen sijaan Barbie voi astella ympäri pukeutumishuonettaan vaikka koko illan. Ei varmasti tule tylsää.

Juuri Barbien vaatteet ovat syöpyneet monen leikkijän mieleen niin voimakkaasti, että ne hallitsevat Barbie-muistoja vielä aikuisenakin.

Rakkautemme tyyliin kantaa usein aikuisikään saakka. Suomen tekstiili & muoti ry:n mukaan suomalainen käyttää rahaa vaatteisiin keskimäärin 860 euroa vuodessa. Tämä on alle EU:n keskiarvon, silti se kuulostaa mielestäni paljolta. Bureau of Laubour Statisticsin mukaan keskimääräinen yhdysvaltalainen kuluttaa vaatteisiin yli kaksinkertaisen summan.

Ylös, ulos ja satulaan – Työmatkapyöräily tuo tehoa työpäivään

Ulkoilmaa, liikuntaa ja vuodenaikojen tahdissa muuttuvia maisemia. Tästä kaikesta on mahdollisuus nauttia samalla kun pyöräilee työpaikalle. Suomen ympäristökeskuksen kansalaisbarometrin mukaan työmatkapyöräilyn suosio on kasvanut, ja työmatkoista noin 20 prosenttia tehdään pyörällä. 

Työmatkapyöräilijä asuu useimmiten pikkupaikkakunnalla
Työssäkäyvän suomalaisen työmatkan pituus on keskimäärin 12 kilometriä. Työpaikalle kuljetaan useimmiten autolla. Sillä ajetaan lyhyitäkin, jopa alle 10 kilometrin työmatkoja.

Tyypillinen työmatkapyöräilijä on 30-39-vuotias henkilö, joka asuu pikkupaikkakunnalla. Innokkuus työmatkapyöräilyyn vaihtelee paikkakunnittain. Esimerkiksi oululaiset pyöräilevät 24 prosenttia työmatkoista, Helsingissä vastaava luku on yhdeksän.

Meidän suomalaisten kannattaisi innostua hyötyliikunnasta nykyistä enemmän.

Vilkaisu sivupeiliin: sanomisen voima on myrkkyä häpeälle

Minna kirjoitti viime torstaina viisaasti kaikesta siitä häpeästä, joka ei hänelle kuulu. Eikä se kuulu minullekaan. Eikä sinulle.

Pelkään aivan järjettömästi itsestäni puhumista. Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut. Olen oppinut sanomaan häpeälle haista paska. Siksi jaan poikkeuksellisesti henkilökohtaisen kirjoituksen.

Minuun häpeä on juurtunut monessa elämän käänteessä: koulukiusaamisen ja aiemman huonon parisuhteen myötä.

Häpeä saa ihmisen käpertymään sisäänpäin. Se tarttuu takin helmaan kuin takiainen. Pistelee ja estää menemästä sinne missä tapahtuu. Jokuhan voi vaikka nähdä, että takin helmassani roikkuu takiaisia.

Reippaan masentuneen tragedia on se, että paha olo kätkeytyy touhukkaan kuoren taakse

Psykologia ei tunne korkean toimintakyvyn masennusta omana käsitteenään. Ilmiö on silti todellinen.

Masentunut makaa sängyssä. Masentunut ei halua lähteä ulos tai nähdä ihmisiä. Kuulostaako tutulta? Monen masentuneen kohdalla tämä pitääkin paikkaansa. Käsitys ei vain tunnu tavoittavan koko kuvaa.

Henkilö voi olla ulospäin reipas ja tehokas, elämässä hyvin kiinni. Toimintakyky pysyy yllä, kun masennuksesta kärsivä pitää itsensä kiireisenä. Silti hänen sisäinen maailmansa voi olla rikki.

Olen viime aikoina jutellut ystävien kanssa masennuksesta. Törmään toistuvasti siihen, että ihmiset ympärilläni tunnistavat mistä puhun. Olo on rehellisesti sanottuna paska, mutta henkilö pinnistelee silti töiden tai opintojen kanssa.

Ainoa keskustelu, johon Facebookin Miestenhuoneella ei puututa, on naisiin kohdistuva vihamielinen puhe

Kielitoimiston sanakirjan mukaan miestenhuone tarkoittaa miesten wc:tä. Lähes 46 tuhannelle mieheksi sukupuolensa tunnustavalle miestenhuone tarkoittaa paljon enemmän.

Reilun vuoden ajan Facebookissa on toiminut ”ainoastaan miehille ja pojille suunnattu” suljettu ryhmä nimeltään Miestenhuone. Ryhmän ideana on tarjota vertaistukea ja toimia alustana stressin purkamiselle. Purkaukset kohdistuvat usein naisiin.

Miten mies määritellään?  Mikä tekee miehestä miehen?
”Perinteiseen käsitykseen miehestä liittyy vahvasti henkinen ja fyysinen vahvuus. Miehen odotetaan ottavan asiat haltuun, mies ei itke, ei pelkää ja jaksaa aina suorittaa. Miehen tulisi olla taloudellisesti itsenäinen ja elättää perhe”, kuvailee Turun yliopiston dosentti ja väkivaltatutkija Satu Lidman.

Supermuikkeli: Muusikko Ilona Korhonen ’Teen kritiikittömästi kaikkea, mikä on kivaa ja kiinnostavaa’

Supermuikkelit-juttusarjassa esitellään henkilöitä, jotka innostavat, kiinnostavat ja herättelevät.

Muikkeleiden Terhi tapasi
kansainvälisenä naistenpäivänä

runolaulaja ja kansanmuusikko Ilona Korhosen.
Musiikin monitaituri syttyy keikkailusta
ja ihailee Larin Paraskea.

 

Tänä aamuna
Heräsin kotonani Pukkilassa makuuhuoneen hämärään. Asun mieheni, kahden tyttäremme ja Jippo-koiran kanssa kirkonkylässä vuonna 1959 rakennetussa kolmikerroksisessa talossa. Täällä on aikanaan pidetty pitopalvelua ja leipomoa.

Remontoimme vastikään alimman kerroksen perheellemme ikiomaksi bistroksi, jonka sydän on iso leivinuuni. Bistro on mielipaikkamme talossa. Sinne eivät ulotu arjen kiireet tai sotkut.

Lukion hintalappu yllättää

Lukio-opinnot maksavat enemmän kuin korkeakoulussa opiskelu. Siirtyminen sähköiseen ylioppilastutkintoon ja lukion uusi opetussuunnitelma nostivat opiskelun hintaa. Toisen asteen koulutus käy perheille kalliiksi ja lisää eriarvoistumisen riskiä.

Helsinkiläisen Eevalan perheen kaksostytöt aloittivat lukio-opintonsa syksyllä 2017. Kaksosten lukion aloitus maksoi yhteensä  1300 euroa. Musiikin ja kuvaamataidon kursseilla on lisäksi 15 euron kurssimaksut.

”Ei meille tullut mieleenkään, että lukion aloittaminen on taloudellisesti näin kova sijoitus. Ostimme molemmille tytöille tietokoneet, joiden pitäisi kestää se kolme vuotta. Lisäksi joka jakson alussa on ostettava uudet oppikirjat”, sanoo Teija Eevala.

Yksittäisen lukiolaisen opinnot maksavat kokonaisuudessaan noin  2600 euroa.

Lukion opetussuunnitelman muutos 2016 kasvatti kuluja entisestään