Tanja Heikkilä tekee taidetta hedelmistä ja vihanneksista. Syötävä taide ottaa kantaa ruoantuotannon ongelmiin ja ilmastonmuutokseen.
Miten päädyit käyttämään hedelmiä ja vihanneksia taideteoksissasi?
Muutin Espanjan Andaluciaan suurten elämänmuutosten seurauksena. Vuoden aikana erosin avopuolisostani, jouduin luopumaan omistusasunnostani ja kaksi läheistä ihmistäni kuoli.
Joka tiistai andalucialaiset kotiviljelijät kokoontuivat torille myymään kasvattamiaan kasviksia ja hedelmiä. Eron ja muiden suurten muutosten seurauksena luovuuteni oli kadonnut, enkä pystynyt tekemään taidetta moneen kuukauteen. Eräänä päivänä havahduin torilla hedelmien väreihin. Tyhjensin torikassini, tein väriasetelman ja aloin kuvata. Tuosta päivästä lähtien kuvasin torikassini sisällön joka viikko.
Mentalminimalist-Instagram-tilisi perusteella luomisvoimasi on palannut. Kertoisitko luovasta prosessistasi?
Aiemmin luominen oli jatkuvaa sisäisen tyhjiön täyttämistä. Tein elokuvia, kirjoitin. Luominen oli jatkuva tarve täyttää tyhjiä rivejä. Yhtäkkiä menetysten seurauksena sanat ja ideat loppuivat kokonaan. Tyhjyys oli pelottavaa, mutta sille oli pakko antautua. Pikku hiljaa tuo tyhjyys alkoi taas täyttyä, mutta eri tavalla. Aiemmin hain inspiraatiota ulkopuolelta, nyt inspiraatio löytyy minusta itsestäni.
En juurikaan suunnittele asetelmiani etukäteen, vaan luon ne intuitiivisesti kauden sadosta.
Usein teokseni asettuvat mandalan muotoon. Ajattelen tuon kuvion olevan koodattu meihin.
Taiteessasi on sekä henkilökohtainen että yleinen taso, kerro lisää.
Ihailen sitä, että espanjalaiset elävät hetkessä. Taide, jota teen ei kestä ikuisesti. Se on hetken leikki. Haluan muistuttaa ihmisiä siitä, että on tärkeää elää tässä ja nyt.
Miellän taiteeni myös yhteiskunnalliseksi kannanotoksi. Se ottaa kantaa ruoantuotantoon. Nykyään inspiraatio tulee sosiaalista viljelyä harjoittavan Oma maa -luomuosuuskunnan viikoittaisesta satokassista. Ostan heiltä hedelmät, marjat ja vihannekset ja kuvaan niitä.
Valokuvattuani teoksen, syön raaka-aineet. Vaikka minulla on pakottava tarve luoda, en halua lisätä tavaraa tähän maailmaan. Mielestäni maailma ei tarvitse enää ainuttakaan esinettä lisää. Siksi haluan tehdä taidetta luonnon antimista: hedelmistä, vihanneksista, simpukoista, kaikesta minkä voi syödä tai palauttaa luontoon.
Vaikka taiteeni ottaa kantaa vakavaan asiaan, haluan tehdä sitä ilon kautta. En tarkoita tällä kuitenkaan mitään pinnisteltyä myönteisyyttä. Ilo on valintani. Tunnen valon, koska olen käynyt varjoissa. Mielestäni taide ei saa koskaan olla irti elämästä ja todellisuudesta.
Mihin suuntaan haluat viedä taidettasi?
Taide elää nykyhetkessä. Se on minulle tapa olla. Luotan paljon (elämän) prosessiin.
Heti palattuani Espanjasta Helsinkiin päädyin käärmevahdiksi erään ystäväni luo. Eräänä päivänä löysin terraariosta tyhjän käärmeennahan. Siinä oli vahvaa symboliikkaa.
Pitkän tähtäimen suunnitelmanani on kasvattaa manifestia taiteen ympärillä. Aion kasvattaa projektia yksin tekemisestä yhteisölliseen tekemiseen. Haluaisin esimerkiksi tehdä suuren mandalan eduskuntatalon portaille yhdessä yleisön kanssa. Performanssin päätteeksi ihmiset voisivat kerätä raaka-aineet mukaansa.
Käsittelet Minimalmentalist-Instagram-tililläsi myös henkilökohtaista elämääsi.
Uskon, että Instagram-tilini on suosittu siksi, että puhun vaikeista asioista, kuten kuolemasta, surusta, erosta. Uskon, että ihmisillä on tarve kokea, että he eivät ole yksin vaikeiden asioiden kanssa. Me kaikki kohtaamme vaikeita asioita elämämme aikana. Voimme reagoida elämän tarjoamiin haasteisiin eri tavalla, mutta ydinolemukseltamme emme eroa paljonkaan.
TANJA HEIKKILÄ
ON taiteen maisteri, freelancer-valokuvaaja ja sisällöntuottaja.
OTTI ensimmäisen valokuvansa 11-vuotiaana järjestelmäkameralla. Kuva oli musta-valkokuva valosta ja varjosta ikkunassa.
IHAILEE kuvataiteiteilija Niki de Saint Phallea, joka aloitti uransa tutkimalla agressiivisuutta, mutta päätyi leikittelemään väreillä, muodoilla ja ilolla. Elokuvaohjaaja ja kirjoittaja David Lynchiä, koska hänen taiteensa kumpuaa syvältä ja ihmisen psyykeestä.
KIRJA, johon palaa aina uudestaan on holokaustista selvinneen logoterapian kehittäjän Viktor E. Franklinin Ihmisyyden rajalla.
Kuvat: Tanja Heikkilä