Reippaan masentuneen tragedia on se, että paha olo kätkeytyy touhukkaan kuoren taakse

Psykologia ei tunne korkean toimintakyvyn masennusta omana käsitteenään. Ilmiö on silti todellinen.

Masentunut makaa sängyssä. Masentunut ei halua lähteä ulos tai nähdä ihmisiä. Kuulostaako tutulta? Monen masentuneen kohdalla tämä pitääkin paikkaansa. Käsitys ei vain tunnu tavoittavan koko kuvaa.

Henkilö voi olla ulospäin reipas ja tehokas, elämässä hyvin kiinni. Toimintakyky pysyy yllä, kun masennuksesta kärsivä pitää itsensä kiireisenä. Silti hänen sisäinen maailmansa voi olla rikki.

Olen viime aikoina jutellut ystävien kanssa masennuksesta. Törmään toistuvasti siihen, että ihmiset ympärilläni tunnistavat mistä puhun. Olo on rehellisesti sanottuna paska, mutta henkilö pinnistelee silti töiden tai opintojen kanssa.

Anna-Leena Härkösen romaanissa Valomerkki päähenkilö Anita pörrää kekkereillä ja jumppaa. Hänellä on ihana perhe. Iltaisin hän suunnittelee kuolemaansa. Helsingin Sanomissa päähenkilöä pidettiin epäuskottavana. Masentunut ei toimittajan mielestä käyttäydy niin.

Masennus ja työkyvyttömyys liitetään usein kiinteästi toisiinsa. Mielenterveysongelmien kulttuurista ulottuvuutta tutkinut Anna Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta pitää tätä tyypillisenä. Mielenterveyden ongelmat nähdään länsimaisessa kulttuurissa tuttujen kaavojen kautta. Masennukseen liitetään passiivisuus. Sen sijaan mielenterveyden ylläpitäminen vaatii omaa aktiivisuutta.

−On mahdollista, että tiukasti rajatut käsitykset masennuksesta nostavat kynnystä puhua siitä. Stereotyyppiset odotukset myös ohjaavat sitä, miten näemme itsemme ja toisemme, Kinnunen sanoo.

Väite on helppo tunnistaa. Moni toistaa keskusteluissamme ajatuksen, että ei ole sopivaa valittaa. Kaikkihan on ihan hyvin. Jään miettimään, onko tosiaan normaalia, että on koko ajan paha olla. Voiko ainut konkreettinen mittari masennukselle olla se, että ei pääse sängystä ylös.

 

Kurjaan oloon kannattaa etsiä ratkaisua

−Masennus on värittynyt sana, jolla on raskas painolasti, mutta kenelläkään ei saisi olla kurjaa kuukausia, sanoo työterveyspsykologi Karri-Pekka Kauppinen.

Syvää yksinäisyyttä voi tuntea, vaikka olisi ihmisten ympäröimä. Masentuneisuutta voivat aiheuttaa tunteet, jotka jäävät kuulematta ja vastaamatta.

Kauppisen mukaan olemme mestareita selittämään asioita parhain päin. Samalla kun älyllistämme asioita, saatamme unohtaa, miltä meistä tuntuu. Myös kipeiden tunteiden on tultava kuulluksi.

Kyky käsitellä vaikeita tunteita lisää mielen joustavuutta. Kauppinen käyttää omassa työssään länsimaista analyyttistä psykologiaa ja itämaista läsnäolon taitoa yhdistävää otetta, hyväksymis- ja omistautumisterapiaa.

Kelan psykoterapia on tarkoitettu niille, joiden työ- tai opiskelukyky on uhattuna. Jos näin ei ole, apua on tarjolla vähän. Ellei sitten ole varaa maksaa terapiaansa kokonaan itse. Työssä käyvä voi sentään saada apua masennukseen työterveydestä. Apua kannattaa rohkeasti pyytää.

Hätkähdän, kun Kauppinen ehdottaa itsehoito-oppaita avuksi masentuneisuuteen.

−Jos huomaa kärsivänsä masennuksesta, on mielestäni parempi etsiä kurjaan oloonsa ratkaisua.

Psykologian itsehoito-oppaat ja niin sanottu self-help- eli elämäntaitokirjallisuus löytyvät usein traagisesti samasta hyllystä. Mietin vakavissani, voinko kehottaa lukijoitani kirjavien elämäntapaoppaiden pariin.

−Itsehoitokirjallisuus on villi länsi, eikä ensimmäisen kehnon opuksen jälkeen kannata lannistua. Suosittelen kokeilemaan Arto Pietikäisen kirjaa Joustava mieli tai Mielenterveystalon nettikursseja. Mitä vakavampi tilanteesi on,  sitä tärkeämpää on ammattilaisen apu.

 

Käsitykset masennuksesta muovautuvat, kun julkisuudenhenkilöt tulevat ulos masennuskaapista

Lääketieteessä käsitys mielenterveyden ongelmista on jo monipuolisempi. Kulttuuriset käsitykset päivittyvät kulttuurintutkija Anna Kinnusen mukaan hitaasti.

−Kun mediassa näkyy monipuolisempia kuvia henkilöistä, jotka kärsivät masennuksesta, opimme samalla itsekin näkemään masennuksen moniulotteisemmin.

Tellervo Koivisto kertoi 90-luvulla omasta masennuksestaan julkisesti. Se vähensi masennukseen liittyviä kielteisiä mielikuvia.

Koiviston jälkeen ainakin Tanja Karpela, Outi Heiskanen ja Neil Hardwick ovat kertoneet masennuksestaan. Monessa tarinassa toistuu kuvio, jossa henkilö on ennen romahtamista painanut töitä kellon ympäri.

Samaa sanoo moni ystäväni. Kun on kiire, ei ehdi kuunnella itseään. Toisinaan itseänsä kuulemista haluaa jopa välttää. Tunnistan ilmiön myös itse. Tein paljon töitä silloin kun niitä oli tarjolla. Syksyn tultua kiire loppui kuin seinään. Talvet olin usein työttömänä. Se oli joka vuosi yhtä helvettiä.

Vähän niin kuin Anna-Leena Härkösen Anitalla, joka ei halua aloittaa uuden romaanin kirjoittamista. Projektin loputtua kaikki paska pääsee taas tulvimaan sisään.

Teksti ja kuva: Katriina Ojala

Editoitu 11.4.2018: Lisätty tieto Mielenterveystalon kursseista ja tarkennettu Karri-Pekka Kauppisen sitaattia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *