Lapsen seksuaalikasvatus tukee myönteistä kuvaa omasta kehosta

#Metoon innoittamana Muikkelit kävivät pohtimaan, miten seksuaalista häirintää ja vallankäyttöä voitaisiin ehkäistä. Sitten ymmärsimme: tulevaisuus on lapsissa!   

Selvitimme, mitkä ovat lapsen seksuaalikasvatuksen eli kehotunnekasvatuksen peruspilareita. Kysyimme myös, kuinka nämä teesit toteutuvat suomalaisessa varhaiskasvatuksessa.

Seksuaalisuus on keskeinen ja kokonaisvaltainen osa ihmisyyttä. Se on elämän mittainen ominaisuus ja prosessi. WHO (World Health Organization) muotoilee seksuaalisuuden käsitettä näin: seksuaalisuus käsittää sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuoliroolit, seksuaalisen suuntautumisen ja mielihyvän, sekä koko seksuaalisen kehityksen järjen, tunteen ja biologian tasolla.

Seksuaalisuus on olemista, ei tekemistä.

Asiantunteva ja lempeydellä annettu, elämän pituinen seksuaalikasvatus on paras keino oppia tuntemaan ja kunnioittamaan niin omia kuin toisten fyysisiä ja emotionaalisia rajoja.

Kehotunnekasvatus on terminä otettu kuvaamaan lapsen seksuaalikasvatusta, koska aikuisen seksuaalisuus on erilaista kuin lapsen.

Aikuiset saattavat pelätä, että lapsi alkaa ilmentää seksuaalisuuttaan aikuisten tavoin  mikäli hän tietää liikaa. Pienten lasten kohdalla on kuitenkin ennen kaikkea kyse positiivisesta suhtautumisesta omaan kehoon.

Kehityksen tueksi tarvitaan sekä kodin että varhaiskasvatuksen piiriin aikuisia, jotka tuntevat lapsen seksuaalikehityksen vaiheet. Alle kouluikäisenä muotoutunut käsitys omasta kehosta vaikuttaa lapsen myöhempään seksuaaliterveyteen.

Pystyykö lastenhoitaja sanomaan pimppi?

Väestöliitto on suosittanut kuntia lisäämään kehotunnekasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelmaansa. Tampere ja Rovaniemi ovat jo tehneet niin.

Seksuaalikasvatus ei ole varhaiskasvatuksessa mikään uusi juttu, sanoo Diakoniaopiston lehtori Eeva-Maria Kortelahti. Hän on kouluttanut vuodesta 2006 lastenhoitajia.

Riippuu kuitenkin paljon opettajan valveutuneisuudesta, kuinka paljon asiaa käsitellään opetuksessa. Kyse ei ole omasta oppiaineestaan, vaan seksuaalikasvatus on osa muita opintoja.

−Mediasta nousevat keskustelut ovat luonteva tapa käsitellä seksuaalikasvatusta opiskelijoiden kanssa.

Lastenhoitajat tutustuvat Kortelahden kanssa esimerkiksi seksuaalisuuden portaisiin. Ne toimivat ohjenuorana sille, miten kehosta puhutaan lapsen kehityksen eri vaiheissa. Lapsi saa rauhassa tutustua omaan kehoonsa ja häntä askarruttaviin kysymyksiin. Seuraavalle portaalle ei ole kiire.

Myös lastenhoitajan oma kehonkuva vaikuttaa siihen, kuinka luontevaa tämän on käsitellä kehoon liittyviä tunteita lasten kanssa. Onneksi sitä voi opetella. Kortelahti kertoo, että he harjoittelevat lastenhoitajien kanssa kehosta ja seksuaalisuudesta puhumista.

‒ Jokainen voi kokeilla peilin edessä, miltä tuntuu sanoa pippeli.

Suhtautuminen kehoon on muuttunut myönteisemmäksi. Seksuaalikasvatus, myönteinen kehollisuuden kulttuuri ja ruumiillisesta kurituksesta luopuminen kulkevat Kortelahden mukaan käsi kädessä.

Seksuaalikasvatus mukautuu hyvin myös monikulttuuriseen ympäristöön. Eri uskonnoissa ja kulttuureissa on erilaisia käsityksiä esimerkiksi kehosta ja alastomuudesta. Varhaiskasvatussuunnitelman mukaan jokaisen lapsen täytyy saada kokea, että hänen perheensä ja kulttuurinsa on arvokas.

-Erilaiset toiveet voidaan huomioida päiväkodin arjessa esimerkiksi niin, että lapsen ei tarvitse vähentää vaatetta päiväunille, jos se ei tunnu hyvältä, Kortelahti sanoo.

Kehotunnekasvatus on vessapositiivisuutta ja turvataitoja

Lapsen seksuaalisuus on viatonta läheisyyttä, jossa ei ole häveliäisyyttä. Se on fyysistä ja pelleilevää, iloa itsestä ja olemassaolosta. On tärkeää, että aikuinen kohtaa lapsen rakastavasti, iloisesti ja myönteisesti. Lapsi on aikuisen silmissä arvokas.

Aikuinen luo merkityksellistä ilmapiiriä arkisiin hetkiin. Esimerkiksi pottailua harjoitteleva lapsi oppii, että pissan tai kakan tulo pottaan on hieno juttu.

– Puhunkin usein vessapositiivisuudesta, kertoo lastentarhanopettaja Suvi Toivanen. Hän työskentelee Tampereella Sammon päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä.

Aikuisten tuleekin suhtautua lapsen kehoon ja kaikkiin sen osiin hyväksyvästi. On tärkeää, että lapsen kehon jokaisella osalla on oma juuri sitä kehon osaa tarkoittava nimi. Suomessa olemme etuoikeutettuja, koska kielessämme on omat, lapsen suuhun sopivat, nimet sukupuolielimille: pippeli ja pimppi.

Englannissa pippeli on willie, pimpille ei taas ole vakiintunutta termiä. Italiassa pippeli on pisellino (pikku herne) tai pesciolino (pikku kala). Pimppi on farfallina (pikku perhonen) tai patatina (pikku peruna).

Toivanen käyttää lasten kanssa kortteja, joiden avulla opetellaan kehonosia. Sukuelimet ovat yhtä tavallisia asioita kuin vaikka korva ja silmä. Kun lapsi saa ikätasoista, lapsilähtöistä ohjausta, hän tutustuu kehoonsa ja oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Toivanen opettaa lapsia kysymään luvan esimerkiksi halaamiseen. Samalla lapset oppivat myös sanomaan ei, jos toisen kosketus ei siinä tilanteessa tunnu hyvältä. Ne ovat lapsen turvataitoja.

‒ Pienten lasten perushoiva on fyysistä. On tärkeää, miten koskee, miten laulaa tuutulaulun, ja miten silittelee. Kaikki nämä asiat tehdään lapsen ehdoilla, Toivanen kertoo.

Yhteistyössä: Katriina Ojala ja Kata-Riina Heinonen-Tricarico 

Kuva:  Kata-Riina Heinonen-Tricarico 

Muikkelit kiittää haastatteluista Diakoniaopiston lehtori Eeva-Maria Kortelahtea, Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen erikoissuunnittelija Sari Salomaa-Niemeä ja lastentarhanopettaja Suvi Toivasta.

Muut lähteet: Väestöliitto

 

Vastaa