Supermuikkelit-juttusarjassa esitellään henkilöitä, jotka innostavat, kiinnostavat ja herättelevät.
Muikkeleiden Terhi tapasi
kansainvälisenä naistenpäivänä
runolaulaja ja kansanmuusikko Ilona Korhosen.
Musiikin monitaituri syttyy keikkailusta
ja ihailee Larin Paraskea.
Tänä aamuna
Heräsin kotonani Pukkilassa makuuhuoneen hämärään. Asun mieheni, kahden tyttäremme ja Jippo-koiran kanssa kirkonkylässä vuonna 1959 rakennetussa kolmikerroksisessa talossa. Täällä on aikanaan pidetty pitopalvelua ja leipomoa.
Remontoimme vastikään alimman kerroksen perheellemme ikiomaksi bistroksi, jonka sydän on iso leivinuuni. Bistro on mielipaikkamme talossa. Sinne eivät ulotu arjen kiireet tai sotkut.
Hiljaisuus
Pukkilassa ei kuulu hälyääniä. Muusikon työssäni arvostan sitä yli kaiken, koska äänet vievät paljon energiaa. Liikenteen melu ja joka paikassa soiva taustamusiikki tulevat tajuntaan, vaikka niitä ei kuuntelisi aktiivisesti. Tämän vuoksi valitsimme perheenä asua maaseudulla. On ylipäätään tärkeää, että se pysyy asuttuna.
Maaseudulla on tilaa levittäytyä laajalle,
joskus jopa naapurin puolelle
Elämisen ja harrastamisen kustannukset ovat pienemmät maalla kuin kaupungissa. Meidän perheen elämä kaikkine tavaroineen ei mahtuisi kaupunkikolmioon.
Kohti musiikkia
Lapsena minua kiinnostivat suomen kieli, kansat ja kulttuurit. Lukioiässä aloin ymmärtää, että tieni vie vääjäämättömästi kohti musiikkia. Jokin erilainen tähti loisti sen polun yllä.
Hain opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan 18-vuotiaana salaa vanhemmiltani. Pääsin opiskelemaan musiikkikasvatuksen osastolle ensi yrittämällä, vaikka en uskonut mahdollisuuksiini.
Muistan aamun, jolloin hyväksymiskirje kolahti postiluukusta eteisen lattialle. Isäni oli kuin tulisilla hiilillä ja kävi monta kertaa huoneeni ovella kertomassa minulle, että olen saanut postia Sibelius-Akatemiasta.
Käänsin näennäisen rauhallisesti kylkeä sängyssäni, mutta sisäisesti hihkuin. Tiesin, että kaikki hyväksytyksi tulleet saavat kirjeen.
Vanhempani enemmän toppuuttelivat kuin kannustivat minua ammattimuusikon uralle, vaikka isäni oli ammatiltaan musiikinopettaja. Olen myöhemmin ajatellut, että he halusivat vanhemmalle sukupolvelle tyypillisellä tavalla suojella minua pettymyksiltä, ja toisaalta varjella ylpistymiseltä, jos menestyisin ammatissani.
Kun olin opiskellut viisi vuotta Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla, hain ja pääsin kansanmusiikin osastolle.
Runolaulu – aikansa valtavirtamusiikkia
Runolaulussa yhdistyvät laulu, runous ja tarinankerronta. Meitä runolaulun taitajia on Suomessa vähän.
Sytyin runolaululle nuorena musiikinopiskelijana vuonna 1998 kansanmusiikin emeritusprofessori Heikki Laitisen Iki-Turso -projektin myötä.
Olen tehnyt monenlaista kansanmusiikkia,
mutta runolaulu on ominta itseäni.
Iki-Turson 28 konserttia Kansallisteatterin Omapohjassa olivat minulle runolaulun korkeakoulu. Ymmärsin, että runolaulu ei ole pelkkiä runosäkeitä peräkkäin, vaan tapa hahmottaa maailmankaikkeutta.
Runolaulu on ollut aikansa valtavirtamusiikkia ja vahvasti läsnä ihmisten arjessa: Illalla lapsi laulettiin uneen, metsässä karhu pidettiin loitolla laululla.’
Larin Parasken opissa
Valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikin kandidaatiksi vuonna 2001 ja kansanmusiikin maisteriksi vuonna 2003. Jotta elämä ei olisi käynyt tylsäksi, päätin valmistumiseni jälkeen täydentää opintojani tohtorin tutkinnolla.
Sain haasteen etsiä tutkimukseni kohteeksi inkeriläisen henkilön.
Tein taiteellisen tohtorin tutkinnon Sibelius-Akatemiaan vuonna 2012. Tulin kuin tulikipuna – Larin Parasken runolauluopissa, kuvaa matkaani runolaulun ytimeen. Larin Paraske toimi tutkielmani muusana ja keskushenkilönä. Hän opasti minut runolaulun saloihin.
Ja mä aion elää ainakin vielä kuuskyt vuotta
ja mul on pitkä ja lihava elämä.
Mua vartioi, tietäni vartioi,
isoäidit puuvaatteissaan lähteneet.
Ylläoleva teksti on Vonkale-duoni Seppo-levyltä, jonka teimme yhdessä muusikko Pauliina Syrjälän kanssa.
Ajattelen, että kuljen elämässäni oikeaa tietä, ja asiat järjestyvät parhain päin. Polkuani vartioivat aiempien sukupolvien vahvat naiset, karjalaiset emännät, joita on ollut suvussani polvi toisensa jälkeen.
Olen ehdottomasti naisasiaihminen, vaikka olenkin aina ollut isän tyttö.
En ole koskaan himmaillut taustalla omassa elämässäni, vaan tarttunut projekteihin, jotka ovat tuntuneet kiinnostavilta. En harrasta itsekritiikkiä enkä mieti etukäteen, tuleeko jostakin jutusta hyvä vai huono. Minua ei ensisijaisesti kiinnosta se, mitä muut ajattelevat minusta tai tekemisistäni.
Jokainen esitys on ainutlaatuinen
Runolaulajan täytyy muistaa valtava määrä runosäkeitä. Lisäksi hänen täytyy osata suunnitella konsertin rakenne etukäteen, ja samalla improvisoida runosäkeistä tarinoita.
Runolaulun hienous on se, että jokainen esitys on ainutlaatuinen: tarina elää tilanteen ja kertojan mukaan.
Teen runolaulukonsertteja kotimaassa ja ulkomailla. Yksi viime vuoden kohokohdista oli syyskuinen konsertti Royal Festival Hallissa Lontoossa, jossa esiinnyin viulisti Pekka Kuusiston kanssa osana pohjoismaista musiikkitapahtumaa.
Tänä vuonna keikkailen kotimaan lisäksi Puolassa ja Isossa-Britanniassa.
Monta rautaa tulessa
Tällä hetkellä sävellän ja sanoitan musiikkia, teen tutkimustyötä ja opetan laulua Sibelius-Akatemiassa. Olen myös toiminut kuoronjohtajana Vantaan Kamarikuorossa vuodesta 2008.
Kiinnostukseni kuorolauluun heräsi aikoinaan Vantaanjoen koulun nuorisokuorossa, jossa lauloin. Opiskeluaikana aloin johtaa työpaikkakuoroja ja yhtä viihdekuoroa ilman aikaisempaa kokemusta. Tämän jälkeen aloin opiskella kuoronjohtoa ja suoritin siitä tutkintojakin.
Tyhjästä syntyy uutta
Hektisten päivien välissä pidän lepopäiviä, jolloin ainoastaan mietin asioita. Käytän joskus jopa työaikaani siihen, että tuijottelen seinälle oman työhuoneeni rauhassa ja annan ajatusten vaeltaa.
Taiteilijan ammatissa tarvitsen hetkiä,
jolloin voi antaa kaiken poistua itsestä.
Se on edellytys uusien asioiden syntymiselle.
Olen pyrkinyt rauhoittamaan tekemisen tahtiani vuosien varrella, mikä ei ole aina helppoa.
Kyläkuorossa kaikki saavat laulaa
Meillä toimii Pukkilassa kyläkuoro, joka kasataan aina tarpeen mukaan kokoon kylätapahtumia varten.
Kuoro on muuttanut omaa suhtautumistani pikkukyläläisyyteen. Olen alkanut ajatella, että tämä on hyvä pitäjä, ja täällä on hyviä tyyppejä. Yhteishenki on mieletön, kun saamme jonkun ponnistuksen valmiiksi yhdessä.
Kaikki, jotka haluavat laulaa, pääsevät kuoroon mukaan. Kukaan ei sano toiselle, että ‘sinä et osaa’ tai ‘opettelepas nyt vähän’. Silti pyrkimyksenäni on johtajana tehdä mahdollisimman hyvän kuuloista kuoromusiikkia.
16 naisen Piot
Kuoro, joka laulaisi työkseen etnoa, olisi mahtava. Tällä hetkellä sellainen on harvinaisuus. Haluaisin nähdä tulevaisuudessa, että uudenlaiset kuorosoinnit nousevat perinteisen skandinaavisen kuulaan kuorolauluihanteen rinnalle. Slaavilaisille sävyille on tilaa Suomessakin.
’Piot’ ovat naisäänien juhlaa
Sävellän paraikaa Pukkilan työhuoneellani Ilona Korhonen Ensemble -yhtyeelleeni teosta nimeltä Piot. Siitä tulee nimensä mukaisesti pidot ja se on sävelletty kuudelletoista naisäänelle.
Etsimme teokselle parhaillaan rahoitusta, jotta saamme sen yleisölle kuultavaksi. Tämä on yksi lähitulevaisuuden haaveistani.
Muuten elämä on hyvää. Tässä ja nyt.
Ilona Korhonen:
-syntynyt 1972
-muusikko, säveltäjä, sanoittaja, kuoronjohtaja, kirjailija ja neulebloggaaja
-toimii tällä hetkellä freelancer-muusikkona
-Vantaan kamarikuoron taiteellinen johtaja 1998–2011 sekä vuodesta 2014 lähtien
-Väitellyt musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta 2012
-Kalevalaisten naisten liiton myöntämä Larin Paraske -palkinto 2012
Tuotanto:
2009 – Tarkka pää, tania mieli (säv. Ilona Korhonen, san. Larin Paraske, esitys Ilona Korhonen Ensemble)
2006 – Aulis (säv. ja san. Ilona Korhonen, esitys Ilona ja Huvina)
2005 – Marian Virsi (säv. Ilona Korhonen, san. (trad.) Arhippa Perttunen, esitys Vantaan Kamarikuoro ja Ilona Korhonen)
2004 – Seppo (säv. ja san. Ilona Korhonen, esitys Vonkale)
Kokoonpanot:
-Ilona Korhonen ensemble
-Ilona ja huvina
-Kaarina
-Vonkale