Tämä yksinkertaistettu kuva miehestä on yliedustettuna yhteiskunnassa. Väheneekö henkilön miehuus, vaikka ei laittaisikaan rastia kaikkiin ruutuihin?
Sanayhdistelmällä ”valkoinen lihaa syövä hetero” viitataan näennäisen konservatiivisia arvoja arvostavaan henkilöön, jonka ihonväri, ruokavalio ja seksuaalisuus on mainitun mukainen.
Suomessa perinteinen kuva miehestä liitetään näihin neljään sanaan.
Enemmistö suomalaisista itsensä mieheksi kokevista henkilöistä on iholtaan vaaleita, liha on osa ruokavaliota sekä seksuaalinen kiinnostus kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen.
Kaikilla suomalaisilla miehillä ihonväri, ruokavalio tai seksuaalisuus ei kuitenkaan vastaa yhteiskunnan normia. Suomessa ei tilastoida ihmisiä ihonvärin, ruokavalion tai seksuaalisuuden perusteella, mutta arvioiden mukaan noin kahdeksan prosenttia suomalaisista ei syö lihaa ja väestöstä 5 – 15 prosenttia on homoseksuaaleja.
Kun ei kuulu yhteiskunnan valtaväestöön, kuuluu vähemmistöön. Vähemmistöön kuuluminen altistaa syrjinnälle. Tällöin voi olla vaikea kokea olevansa osa yhteiskuntaa.
Miltä yhteiskunta tuntuu kun ei mahdu normiin?
Valkoinen
Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa. Heistä 117 on miehiä, joista kaksi on tummaihoisia. Heistä toinen on Ozan Yanar. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hän on myös oman sukupolvensa ensimmäisiä tummaihoisia kansanedustajia.
Ajatus politiikkaan lähtemisestä syntyi opiskelijajuhlissa. Muutama poliittisesti aktiivinen kaveri tuli kysymään milloin pääsisivät jakamaan hänen vaalimainoksiaan. Yanar oli otettu. Hän liittyi Vihreään liittoon ja asettui ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa. Äänimäärä ei riittänyt mepin paikkaan, mutta rohkaisi jatkamaan politiikassa.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatus riitti. Vuonna 2015 Yanarista tuli kansanedustaja ja viimeistään nyt hän koki, että oli tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tuntemus vaihtui pian pettymykseen: vaalitulosuutisissa häneen viitattiin maahanmuuttajakansanedustajana.
– Tottakai minulla on näkemyksiä maahanmuuttopolitiikasta, mutta on aika rajoittavaa jos minut nähdään vain sen kautta.
Yanar opiskelee taloustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän oli aktiivisesti mukana opiskelijatoiminnassa, sitoutumattomien listalta hänet valittiin ylioppilaskuntaan. Perussuomalaisten nousu isompien puolueiden joukkoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa pysäytti Yanarin. Hän alkoi ottaa sosiaalisessa mediassa enemmän kantaa maahanmuuttopolitiikkaan ja vastaamaan muiden rasistisiin päivityksiin. Kannanottojen kautta Yanar sai paljon näkyvyyttä.
– Löysät heitot maahanmuuttajista on niin turhauttavia, että niihin alkaa jossain vaiheessa puuttua.
Välillä eduskunnassa kohtaa ajattelemattomuutta. Toisen puolueen kansanedustaja kiitteli Yanarin näkemyksiä talouspolitiikasta. Kun Yanar kertoi opiskelleensa taloutta yliopistossa, kiittelijä vaikutti yllättyneeltä. Tuli tunne, että hänet nähtiin ensisijaisesti vähemmistön edustajana.
Kaikki eivät ole ajattelemattomia. Eri mieltä olevat politiikot saattavat hyökätä Yanarin etnisyyttä vastaan. Ei suoraan, mutta tuomalla rivien välistä keskusteluun ennakkoluuloisia mielikuvia tummaihoisista miehistä. Ihonväriin liitetään piirteitä epärationaalisuudesta ja itsehillinnän puutteesta. Tästä johtuen Yanar panostaa erityisesti asiaosaamiseen.
– Kun handlaat sun vastustajat 100 – 0, kukaan ei voi heittää et sä oot vaa maahanmuuttajamaskotti.
Teini-iässä miehen malli oli kapea. Siihen ei kuulunut tunteiden näyttäminen tai itkeminen. Yliopistossa Yanar alkoi pohtia sukupuoleen liittyviä stereotypioita. Hänestä sukupuoliroolit elävät vahvana suomalaisessa yhteiskunnassa. Yanarista tulee tänä syksynä isä. Tämän kautta hän on kiinnittänyt huomiota, kuinka usein lehdissä naiset kertovat äitiydestään ja kuinka vähän miehet isyydestään.
– Näitä tietyntyyppisiä rooleja pitäisi rikkoa. Ne vaikuttavat työmarkkinoihin, palkkaeroihin ja kaikkeen.
Nykyään Yanar uskaltaa näyttää tunteensa. Hän kokee olevansa mies, mutta ei ajattele omaa sukupuolikokemustaan aktiivisesti. Hänelle miehuus on itseluottamusta kyseenalaistaa yhteiskunnan tarjoamia kapeita miehuuden malleja.
Lihaa syövä
Kalju pää. Leuassa pitkä parta. Lihaksikas keho täynnä tatuointeja. Sanakirjassa miehisyyden kohdalla voisi olla kuva Teemu Almenista. Parta alkoi kasvamaan teini-iässä, vanhetessa pitkä tukka vaihtui kaljuun. Iän myötä tuli myös kehonrakentaminen. Kymmenen vuotta sitten Almen havahtui, että on yli kolmekymmentä eikä kunnossa ollut kehumista.
Almenilla on tapana viedä asiat tappiin asti. Vain yksi tatuointi ei riitä. Parta on niin pitkä kuin kasvaa. Salilla hän käy 5 kertaa viikossa. Harjoittelun lisäksi hän on käyttänyt paljon aikaa perehtyessään lihaksistoon, liikkeisiin ja ravintoon. Harjoittelun hyödyn maksimoidakseen täytyy ruokavalio olla kunnossa.
Almen on ollut yli kaksikymmentä vuotta vegaanisella ruokavaliolla. Armeijan jälkeen yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä hän muutti lapsuuden kodistaan Etelä-Pohjanmaalta Vimpelistä Lahteen opiskelemaan. Kotipaikkakunnalla kasvissyönti ja aktivismi olivat aivan tuntemattomia käsitteitä.
– Kuunneltiin heviä, ryypättiin viikonloppuna ja ajettiin mopoilla. Se riitti, elämä oli siinä.
Lahdessa avautui täysin uusi maailma. Hard core -piirien vaikutuksesta alkoi kasvissyönti. Samojen piirien kautta hän päätyi eläin- ja ihmisoikeusliikkeiden kokouksiin. Almen halusi vaikuttaa. Kasvissyönti vaihtui nopeasti vegaaniseen ruokavalioon.
Almenin mielestä vegaanisuus ei ole pelkästään eläinoikeusasia. Se koskettaa meitä kaikkia. Tänä kesänä julkaistun Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan liha- ja maitotuotteiden vaihtaminen vegaaniseen ruokavalioon, on yksittäisen kuluttajan tehokkain tapa vähentää omaa ympäristöjalanjälkeä. Lihan ja maidon tuottaminen vaikuttaa ympäristöön maailmalaajuisesti. Sen kautta se ei vaikuta vain eläimiin, vaan välillisesti myös ihmisiin.
Kukaan ei ole tullut epäilemään Almenin miehekkyyttä vegaaniuden takia ainakaan päin naamaa. Salin pukuhuoneessa tai saunassa kahden kesken jotkut uskaltautuvat kyselemään ruokavaliosta ja sen hyödyistä. Miesten alueella on turvallisempaa laskea miehisyyden suojamuuri.
Miehekkyydellä ei ole ollut koskaan merkitystä Almenin elämässä koskaan. Nuorena kahdeksankymmentäluvulla asuessaan pohjanmaalla, hänellä oli pitkä tukka ja koru korvassa. Aikuisempana Almen saattoi laittaa tapahtumiin tai perhejuhliin mustan nilkkamittaisen hameen ja mustaa kynsilakkaa. Tärkeintä on ollut näyttää omalta itseltään.
Kun kasvaa kahdeksankymmentäluvulla valkoisten lihaa syövien heteroiden keskellä Vimpelissä, on stereotypinen mieskuva helposti myös sen mukainen. Almen arvelee, että 2000-luvulla syntyneillä on aika erilainen kuva miehekkyydestä. Suomalainen mies ei välttämättä ole samanlainen, eihän Suomikaan ole.
Almen kokee itsensä miehekkääksi, mutta ei ajattele sen olevan kytköksissä lihasten kasvuun. Roteva ulkomuoto saa paljon toverillisia kehuja muilta miehiltä. Monet kehuvat pitkää partaa tai vahvoja käsivarsia. Miehiset asiat vetoavat miehiin.
– Mutta hassusti äijä ei voi mennä sanomaan toiselle, että onpa sulla nätit farkut.
Hetero
Ville Leino tietää millaista on kasvaa vahvan patriarkaalisessa yhteisössä. Yhteisössä, jossa erilaisuuteen ei kannusteta. Leino on pelannut lähes puolet elämästään jääkiekkoa ammattilaisena. Ura jääkiekkoilijana loppui muutama vuosi sitten kun intohimo alkoi tuntumaan työltä.
Nuorena jääkiekkopiireissä Leino oppi kunnioittamaan vanhempia pelaajia ja heidän valta-asemaansa. Asetelma oli vahvan hierakinen. Vanhemmat pelaajat laittoivat nuoret kovaan kouluun. Pojasta mieheksi. Vertaispaine piti huolta, että pysyttiin ruodussa.
Leino on itse hetero, eikä tunne yhtään homoa jääkiekkoilijaa. Huhuja muiden kiekkoilijoiden seksuaalisesta suuntautumisesta hän kuuli pelatessaan 2000-luvun puolivälissä Suomen jääkiekon miesten pääsarjassa, SM-liigassa. Ketään kanssapelaajista ei tullut asian kanssa julkisuuteen. Yleisradion muutama vuosi sitten liigan joukkueiden kapteeneille teettämän kyselyn mukaan homoja joukkueista löytyy. Kahdestatoista tavoitetusta kapteenista yhdeksän oli tätä mieltä. SM-liigassa ei silti pelaa yhtään julkihomoa miestä.
Leino arvelee, että tähän on useampia syitä. Maskuliinisessa ympäristössä ei välttämättä uskalla tulla kaapista ulos. Alunperinkin lajin pariin lähteminen voi olla vaikeaa, jos jääkiekkoon liitetty kulttuuri pelottaa.
– Suomen jääkiekkokulttuurissa on aina ollut vähän semmoinen pelon ilmapiiri. Virheitä ei suvaita ja tunnelma on muutenkin negatiivinen. Se on kuulunut Suomen mentaliteettiin aina.
Toisaalta pukukopissa tai harjoitusten aikana puhutaan aika vähän muutenkaan henkilökohtaisia asioita. Leino ei usko, että kenenkään seksuaalisuus vaikuttaisi minkään joukkueen dynamiikkaan. Sillä ei ole merkitystä pelaamisen kannalta.
Uransa aikana Suomessa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä pelannut Leino on päässyt vertailemaan kulttuureja lajin ympärillä. Yhdysvalloissa pelaajilta vaadittiin puvun käyttöä. Jos joku pelaajista oli laittanut muita värikkäämmän paidan tai kravatin, hän joutui vitsailun kohteeksi.
Leinon mielestä kulttuuri on muuttunut kuitenkin avoimemmaksi. Uran alkuvaiheessa pukuhuoneessa saattoi vielä kuulla homovitsejä, mutta ei enää.
– Loppuvuosina ihmiset tajus, ettei se ole coolia tai edes hauska läppä.
Kulttuurin muutos on tapahtunut nuorempien pelaajien ansiosta, Leino arvelee. Nuoremmat pelaajat ovat kasvaneet avoimempaan ilmapiiriin ja tuovat sen mukanaan myös kaukaloihin. Entinen hierarkia on kadonnut, pelitaidot merkkaavat enemmän kuin kilometrit mittarissa.
– Nykyisin se on melkein niin päin, että nuorille annetaan enemmän tsänssiä ja vanhemmat pelaajat toivoo pysyvänsä mukana. Se on kääntynyt vähän päälaelleen.
Leinon mielestä asioiden arvottaminen miehisyyden pohjalta on typerää. Ei ole mikään meriitti olla miehekkäämpi kuin toiset.
Leinon kokemuksen mukaan miehisyyttään korostavilla henkilöillä on huono itsetunto, vaikeuksia olla oma itsensä. Jokaisen pitäisi olla mitä itse haluaa.
– Mä oon aina ollut vähä luonnonlapsi. Tehnyt mitä haluan ja sit ottanut ravan vastaan.
Tärkeintä on, miten kohtelet muita ihmisiä ja minkälaisia arvoja itsellä pidät.
Tuomas Kiuru
Kirjoittaja on valkoinen lihaa syömätön hetero.